Varma kevään merkki
Päivät ovat vaihtelevia, välillä aurinko paistaa ihanan lämpimästi, välillä taas tuuli tuivertaa kylmänä vasten kasvoja ja saa kaivaa taas lämpimämpää vaatetta päälle. Lumipeite on kuitenkin katoamassa ja on enää yksittäisiä lumikasoja siellä täällä, kevät etenee. Varma kevään merkki on lintujen laulun, puiden silmujen, siitepölyn ja heräävän luonnon lisäksi tietenkin myös pikkuystäviemme herääminen. Tänään laitoimme siis punkkilääkkeet Tildalle ja Tedille. Meillä on jo useamman vuoden ollut käytössä Bayvantic Vet. Tykkään valeluliuoksesta esim. pantaan verrattuna sen vuoksi, koska koiralla ei tarvitse olla jatkuvasti jotain kaulassa ja lisäksi pantaa käyttävän koiran ei ole suositeltua nukkua omistajan sängyssä, meillä koirat saavat nukkua missä haluavat, joten valeluliuos on ollut kätevä valinta. Mielestäni on hyvä että valmiste on myös karkoittava niin koirat eivät kanna turkissaan punkkeja kotiin. Tänään näimme päivälenkillä sorsia, Tilda oli taas ihan innoissaan, kun tutut sorsakaverit olivat palanneet.